banner

Sophia Loren

Sophia Loren, oikealta nimeltään Sofia Villani Scicolone, on italialainen näyttelijä. Hän aloitti näyttelijänuransa italialaisten elokuvien parissa, mutta siirtyi jo uransa varhaisessa vaiheessa tähdittämään amerikkalaisia elokuvia. Sophia Loren siirtyi koko maailmalla tunnetuksi filmitähdeksi viimeistään 1960-luvulla. Hän on voittanut Oscar-palkinnon elokuvastaan Kaksi naista. Sophia Loren on, kuten monet muutkin 1900-luvun puolivälin tähtinäyttelijättäret, todella suosittu aihe julisteissa.