Hakukoneoptimointi
Et varmastikaan sen enempää ajatellut, miksi päädyit juuri tälle julisteita esittelevälle sivustolle. Ei kuitenkaan ollut täysin puhdas sattuma, että sivu oli ensimmäisten hakutulosten joukossa, kun hakusi teit (muutama prosentti kävijöistä tulee toki muuta kautta kuin hakukoneista). Sivujen sisältö ja rakenne, niin pelkistetyt kuin sivut ovatkin, on suunniteltu ja toteutettu siten, että hakukoneiden olisi mahdollisimman helppo ne indeksoida ja että tietyillä hakusanoilla sivut löytyisivät esimerkiksi Googlella mahdollisimman hyvin. Kävijämääristä ja käytetyistä hakusanoista päätellen tässä on onnistuttu erinomaisen hyvin. Sivut löytyvät ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa lukuisilla tärkeillä ja kilpailluillakin hakutermeillä. Sivut itsessään eivät ole mitenkään erityisen ansiokkaat sisällöltään tai ulkonäöltään ja se kertoo nimenomaan hakukoneoptimoinnin voimasta: oikeita asioita tekemällä keskinkertaisetkin sivut saavat hyvin näkyvyyttä.
Jos yrityksellänne on web-sivut ja haluatte niiden kautta enemmän asiakkaita, on parasta turvautua ammattilaisten apuun. Yksi sellainen on NoframE Oy, joka tuottaa asiakkailleen hakukoneoptimointi - ja hakukonemarkkinointipalveluja. Jos hakukoneoptimointi ei ole juttusi, hakukonemainonta tuo pika-apua näkyvyysongelmiin. Jätä hakukoneoptimointi ja hakukonemainonta alan ammattilaisille ja kiilaa kilpailijoidesi edelle.
Julkaisujärjestelmät ja www-sivujen suunnittelu - Tanfor Oy.
